melankoliani riemut

Vastaus Wendylle edellisen postauksen kommenttiin, mutta menköön julkaistuksi näin.

En ole jaksanut kokea mitään palautetta negatiivisena. Yrityksenä vittuilla ehkä, mutta vittuiluhan on välittämistä, hah, johan facebook-yhteisökin sen kertoo. Minä kirjoitan mitä kirjoitan, tähän blogiin ei törmää päivälehdessä, eli tänne eksyminen ja tämän lukeminen on jokaiselle oma valinta. Jos ei pidä, sitten ei lue. Jos silti kosketan sanoillani niin kovin, että tuntee tarvetta kommentoida, se on oikein mukavaa.

Jos jotakuta häiritsisi niin, että alkaisi urputtaa "et voi sanoo et panit sitä, sexi on tosi likaista ja epäluonnollista!!1", "vitun lutka ku kirjotat kahest ihastumisest samas textis", "mene hoitoon ku oot noin negatiivinen persoona, vittu" tai vaikkapa "salee oot niin ruma ettei sua kukaan six tahdo" niin minulle herää lähinnä mielenkiinto siitä, onko ensimmäiseen kommentoiva impotentti vai puutteessa, onko toisen mielipiteen esittäjä parisuhteessa mutta ihastunut toiseen kykenemättä myöntämään sitä itselleen, tuntuuko kolmannesta pahalta, ettei hän ymmärrä itsekin tunteneensa juuri negatiivisen tunteen blogini suhteen ja neljänneltä tekisi mieli kysyä, että oliko peili välissä vai rakentuuko hänen itsetuntonsa pelkän ulkonäkönsä varaan. Kommentit kertovat poikkeuksetta enemmän kirjoittajastaan kun kommentoitavasta.

Itsehän olen seksistä, varsinkin pilkunnussimisesta kovasti pitävä vittupää. Olen käynyt kommentoimassa blogeihin, joita en muuten lue, pelkistä yhdyssanavirheistä.

Yksikään teistä ei tiedä, onko teille luomani mielikuva Estellestä todellisuutta. Voin ihan yhtä hyvin olla tyttö kehäkolmoselta, perheenäiti Pohjanmaalta tai Seppo 56v Ivalosta, mistä te sitä tietäisitte. Kommentit voivat osua kohteeseen tai lentää reilusti ohi. Tahdon kuitenkin kertoa, että olen pohjattoman kiitollinen kaikista kommenteista, tsemppaamisista, kirjoitustyylini kehumisista, vertaistuesta ja uusien perspektiivien antamisesta. Joka ikinen kommentti ja lukija ja tilaaja ilahduttaa. Vaikka kirjoitan puhtaasti itseni takia, merkitsee se minulle paljon, jos joku toinenkin saa iloa tästä, elämästäni ja minusta. Kun joku toinenkin saa tästä jotain irti.


Ja se tärkein: minua ihan oikeasti ilahduttaa tieto myös siitä, että angstauksiani lukiessa joku saa perspektiiviä oman elämänsä suhteen. Vaikkei se fakta aina teksteistäni näkyisikään, olen uni-, ihmissuhde-, mielenterveys- ja muista ongelmistani huolimatta onnellinen ihminen. Saan onnea niistä asioista, jotka ovat hyvin. Ne pitää löytää, huomata, ja muistaa, että ne voisivat olla huonomminkin.

Menipä diipix.


Evilkitty kyseli, millaisena lukijat häntä pitävät ja millaiseksi hänet kuvittelevat. Mielenkiintoista oli huomata, miten samansuuntaiset mietteet monella meistä lukijoista hänen suhteensa on.

Jos sinä kohtaisit minut, millainen olisin?



En jaksa oikolukea. HAH. Yhdyssanavirheita, anyone?

jos mä oisin sä kyl mäki lukisin mun blogii

Pakko leveillä, että meitsin kommenttiboksissa rellestää tämän aurinkokunnan asiallisimmat anonyymit!


Anonyymi kirjoitti...
Blogiasi lukiessa huomaa, että ei ne omat asiat olekaan niin huonosti. Kiitos sulle siitä.


Ihanaa! Ei ollut ensimmäinen anonyymi, oli toinen tai kolmas, ja aina on sama sisältö viesteissä. Edellinen oli kylläkin muotoillut asiansa vahingoniloisempaan sävyyn, tästä yllä esitellystä en ihan ota selvää, minkä makuista sarkasmia joukkoon on lisätty. Päiväni piristyi silti! :D

Yksi parhaista ystävistäni on sanonut samantapaista lisäten vielä kohdan "jos mä oisin sä kyl mä oisin jo sun kaa haudassa". Survivor-Estelle kiittää ja kuittaa saamastaan arvostuksesta, tämä Eerika ei nyt vieläkään pääse taivaaseen, mutta humalaan kenties kyllä. Haloo lähikaupan pullohylly!


ps. anonyymin ja muiden inspiroimana tarjoan hieman uutta "huumoria" myös tästä tekstistä itään. jos mä oisin mä niin kyl mäki mainostaisin mun blogii, yo ->