ZIIZ musta tuntuuh, ett taas ois aika vähä sillee kertooki itestäni jotai eikä vaa postailla noit päivä nasuna -kuvii..... ku kuitenki kysymyxii tulee hirveesti kaikille muille niiden blogeihin ja mulle ei niiq yhtää, ni attelin sit taas lainailla jotai jutzgii............... kysymys_juzgii siis......... Nii et sillaaih, oppikaas ny tuntee mut muutenki ku kuvist!!!!!!!!!!!!!!!!!!2214
(Kysymykset copypaste-henkisesti randomblogeista nyysittyjä parantelematta muuta kuin alkukirjaimet isoiksi, hyväkiitos.)
"Mitä sun jääkaappi yleensä sisältää?"
- (Kiinnostavatko muiden jääkaapit oikeasti jotakuta? Huhhuh.)
Tyhjää, ruokaa ja viinaa. Tällä hetkellä valikoimissa mm. vähän riisiä kattilan pohjalla, kappale raakaa avokadoa, kohta varmaan vastaankäveleviä sipuleita ja tuoretuotteena purkillinen hedelmäpommia. Korostaisin tässä yhteydessä sanaa pommi, sillä olisi vallan viihdyttävää, mikäli joku sillä hakusanalla blogiini löytäisi.
"Arvosteletteko kavereiden kanssa paljon muita ulkonäön perusteel?"
- Jos nyt ihan totta puhutaan, niin onhan se yksi pääasiallisista yhteisöllistymisharrastuksistamme alkoholisoitumisen ohessa :D
"Millainen olit koulussa (se suosittu tyttö, outo, normi jne.?"
- Suosittu outotyttö, periaatteessa hyvinkin keskivertonormiämmä, omituisia harrastuksia, liian jyrkkiä mielipiteitä ja tiiviin kaveripiirin sekä muutaman pikkufanin omaava, mutta kuulemma "kaikki" muutkin ovat tienneet minut silloisen hiustyylini perusteella. Kaikki tuntevat apinan, apina ei tunne ketään. Punkrockpeiccotypyhh forevahhhhhhh!1
(Tässä vaiheessa teema tuntuu muuttuvan, hmmmmmmmmmm. Eikö tämä aihe muka käsitelty jo kertaalleen?)
"Oletko koskaan ollut seksikutsuilla?"
- Seksikutsuilla? Jossain orgioilla vai tutustumassa kaalimatoihin tyttöporukalla? En muistaakseni. Kutsuttuna harjoittamaan seksiä kyllä. KOHUPALJASTUS!!325
"Tykkäätkö timanttikorvaisista näteistä pojista, epäsiisteistä rokkareista vai maailmaa mielenosoituksilla parantavista hipeistä?"
- En tykkää.
"Yleensä tulee perinteinen mitkä kolme asiaa ottaisit autiolle saarelle, nyt kysynkin ketkä kolme IHMISTÄ ottaisit autiolle saarelle ja miksi?"
- Jäin herkuttelemaan ajatuksella "kolme eksää ja minä". Miettikää nyt, jätkillä ei olisi mitään muuta tekemistä kuin puhua minusta, huoritella ja ehkä parhaassa tapauksessa lopulta alkaa tappelemaan, kuka minut saisi! Sovintoseksinä kimppakivaa, oi autuus <3 (Jos tahtoisin pelata varman päälle, ottaisin pelkän Ikuisuustapauksen. Kirjaimellisesti varman päälle, se on varma ja minä päätyisin päälle kuitenkin. Ei olisi ajankäyttöongelmia meillä kahdella, eikä tarvitsisi turhaan tapellakaan.)
"Komein mies? ;DDDDDDDDDDDDDDDDDD"
-No nyt kun kysyt niin PÄÄLLIMMÄISENÄ mielessäni on toki ikuisuustapaus, varsinkin muistikuva lauantailta, herra pääkallopaita päällään kaljaa kittaamassa, ai että...
"Mitä tekisit jos voittaisit lotossa miljoonan?"
- Hmm. Kidnappaisin Ikuisuustapauksen mukaani autiolle saarelle! Inspiroiduin edellisistä kysymyksistä suuresti :)
"Onko suklaa apu ongelmaan kuin ongelmaan?"
- Ei. Se on hyvää, mutta sillä ei paranneta päänsärkyä, krapulaa, vitutusta, yksinäisyyttä, läheisyydenkaipuuta, panetusta, jonkun asian hetkellistä pakkomielteistä ajattelua, unettomuutta, ei ratkota ihmissuhdeongelmia eikä aikaansaada maailmanrauhaa. Ne asiat hoituvat seksillä.
"Jos saisit kolme toivomusta, mitkä ne olisivat ?"
- AI TÄSSÄ VAIHEESSA KYSYTÄÄN SITTEN TÄLLAISTA. Arvatkaapa mitä JUURI NYT toivoisin, jos saisin mitä vaan? Suklaata, seksiä ja Ikuisuustapauksen, tietty. Kysymyksen asettelu tosin koskee mielestäni sitä, mitä kolmea asiaa tahtoisin minulta toivottavan. Siihen vastaukseni olisi "Hei, täällä Ikuisuustapaus, saanko 1) tulla kylään ja 2) sinua? Voinko 3) tuoda suklaata jälkiruoaksi?"
"Valehteletko koskaan?"
- En ikinä. Tässä postauksessa vähemmän kuin yleensä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pojat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pojat. Näytä kaikki tekstit
tiistai 2. maaliskuuta 2010
keskiviikko 17. helmikuuta 2010
kerroit että olen kaunista katseltavaa
Vietin paniikkikohtauksen jälkeisen yön yhden toisen pojan luona. Pokasin sen joskus huvikseni peruspubista, se oli niin itsevarman näköinen, että oli pakko saada kiusata sitä, päihittää se pelissä, jota se yleensä itse hallitsee. Tylytin sitä, vittuilin päin naamaa, pidin sen kiinnostusta yllä flirttailemalla sopivasti, lähdin mukaansa jatkoille ja jatkoilta kotiin ilman mitään fyysistä kanssakäymistä. Olin silloin(kin) ihastunut toiseen poikaan, mutten tietenkään kertonut. Ennen kuin nyt.
Olemme ensitapaamisesta lähtien olleet räjähdysherkkä yhdistelmä, pyhää vihaa jo vuodesta mitälie, ikuista vittuilua ja ärsyyntymistä. Tällä kertaa en kuitenkaan enää jaksanut jatkaa sitä. Näin sen pitkästä aikaa, ajauduimme juttelemaan keskenämme, myönsimme jollain kierolla tavalla lähestulkoon ikävöineemme toisiamme. Jossain vaiheessa se sitten kysyi jatkoille, kuten niin monta kertaa ennenkin, viihdynhän hänen kaveripiirissään yleensäkin. Kun vaihtoehtona oli ahdistava, yksinäinen hiljaisuus kotona, lähdin sen mukaan jopa huojentuneena.
Se poika sattuu olemaan virkamiespojan kaveri, tiesi tilanteemme ja ehkä siksikin pyysi mut mukaansa. Ei siksi, että kaverinsa naiseen kajoaisi, nokittaisi "mäpä sain sen myös, haha" (tai en sitä ainakaan todellakaan voisi kuvitella tapahtuvan), vaan koska tiesi, että juuri sen vuoksi olisin läsnä ihan muista syistä kuin kaikki sen naiset yleensä. Seurana, en pilluna.
Kiipesin liian lyhyessä hameessa yli lukossa olleen pihaportin, josta en koskaan koskaan koskaan ole suostunut edes yrittämään ylitse. Poika tsemppasi ja auttoi, ja kun olin ylhäällä uskaltamatta hypätä tai laskeutua, se tuli, tarttui kiinni ja käski irrottaa otteen. Ihminen, johon kaikista vähiten koskaan olisin suostunut luottamaan, mutta yhtäkkiä minä vaan luotin. Irrotin otteeni, tipahdin syliin, ja siitä se laski minut maahan. Minä, liian lyhyt hameeni ja poika, jonka kanssa meillä on yllättävän paljon yhteisiä käytösmalleja, vaikka niistä aina toisiamme solvaammekin.
Siellä me sitten oltiin kahdestaan, juotiin siideriä sohvalla, pidettiin jatkot vaikka muita ei paikalle ilmaantunut. Ei niitä kai alunperinkään ollut tulossa, vaikka jotenkin niin ajattelinkin. Tilanne oli absurdi. Kaupungin pahin naistenmies makasi pää sylissäni, silitin sen hiuksia kunnes se nukahti. Se oli kesy kuin kissanpentu, lähestulkoon yhtä söpökin. Olimme siinä ilman mitään muuta kuin vähän omituista, vastakkaiseen sukupuoleen kohdistuvaa läheisyydenkaipuuta. Ei mitään mahdollisuutta (pelkoa) tilanteen kehittymiseen seksiin, parisuhteeseen, välttämättä edes jatkuvampaan ystävyyteen. Vain se hetki, erilainen kuin yksikään kummankaan elämässä yleensä.
En mennyt nukkumaan sen kainaloon, vaikka mieli teki. Siitä olisin saanut morkkiksen, ja niin uskoakseni hänkin.
Aamudarrassa meininki oli vähän vähemmän intensiivinen, mutta silti kotoisa. Televisiosta tuli paskasarjoja, urheilua ja eläindokkari, me vaan maattiin sohvalla kommentoimassa "ei vittu", "voi ny vittu", "vittu", "vittu haha" sekä muuta yhtä romanttista ja ystävänpäivään sopivaa. Juteltiin välillä ihan ansiokkaastikin, ja lopulta se taas hinautui viereeni niin, että tajusin sen toivovan taas sitä yhtä. Ei siitä voinut erehtyä. Suostuin pyytämättä, silitin taas sen hiuksia, rapsutin niskaa, annoin sillä pienellä teolla sitä hellyyttä, jota se niin kaipasi. Minä ja se, pirullisella charmillaan teinityttöjä sarjassa kaatava, seksiä ilman tunteita keräävä, ainakin omasta mielestään machouros. Oikeasta kohdasta rapsuttaessa vahingossa kuin pieni kissanpentu.
Jos se lukisi tämän tekstin, olisin varmasti loppuelämäni maailman pahin huora, vittumaisin akka ja epäluotettavin juorukello, valehteleva narttu, häntä vain muiden lailla tahtonut, tyhmä ja epätoivoinen halpa nainen. Vain ja ainoastaan lutka. Mutta niin kauan kun asiaa ei sanota ääneen, olen ollut sellainen hetken helpotus, jota se ei osaisi keltään pyytää. Olen hetken ajan tehnyt sen onnelliseksi. Olen ollut jotain, mitä se ei olisi koskaan minusta uskonut löytävänsä, saati myöntänyt tahtovansa. Keneltäkään.
Huolenpitäjä. Taas kerran.
Olemme ensitapaamisesta lähtien olleet räjähdysherkkä yhdistelmä, pyhää vihaa jo vuodesta mitälie, ikuista vittuilua ja ärsyyntymistä. Tällä kertaa en kuitenkaan enää jaksanut jatkaa sitä. Näin sen pitkästä aikaa, ajauduimme juttelemaan keskenämme, myönsimme jollain kierolla tavalla lähestulkoon ikävöineemme toisiamme. Jossain vaiheessa se sitten kysyi jatkoille, kuten niin monta kertaa ennenkin, viihdynhän hänen kaveripiirissään yleensäkin. Kun vaihtoehtona oli ahdistava, yksinäinen hiljaisuus kotona, lähdin sen mukaan jopa huojentuneena.
Se poika sattuu olemaan virkamiespojan kaveri, tiesi tilanteemme ja ehkä siksikin pyysi mut mukaansa. Ei siksi, että kaverinsa naiseen kajoaisi, nokittaisi "mäpä sain sen myös, haha" (tai en sitä ainakaan todellakaan voisi kuvitella tapahtuvan), vaan koska tiesi, että juuri sen vuoksi olisin läsnä ihan muista syistä kuin kaikki sen naiset yleensä. Seurana, en pilluna.
Kiipesin liian lyhyessä hameessa yli lukossa olleen pihaportin, josta en koskaan koskaan koskaan ole suostunut edes yrittämään ylitse. Poika tsemppasi ja auttoi, ja kun olin ylhäällä uskaltamatta hypätä tai laskeutua, se tuli, tarttui kiinni ja käski irrottaa otteen. Ihminen, johon kaikista vähiten koskaan olisin suostunut luottamaan, mutta yhtäkkiä minä vaan luotin. Irrotin otteeni, tipahdin syliin, ja siitä se laski minut maahan. Minä, liian lyhyt hameeni ja poika, jonka kanssa meillä on yllättävän paljon yhteisiä käytösmalleja, vaikka niistä aina toisiamme solvaammekin.
Siellä me sitten oltiin kahdestaan, juotiin siideriä sohvalla, pidettiin jatkot vaikka muita ei paikalle ilmaantunut. Ei niitä kai alunperinkään ollut tulossa, vaikka jotenkin niin ajattelinkin. Tilanne oli absurdi. Kaupungin pahin naistenmies makasi pää sylissäni, silitin sen hiuksia kunnes se nukahti. Se oli kesy kuin kissanpentu, lähestulkoon yhtä söpökin. Olimme siinä ilman mitään muuta kuin vähän omituista, vastakkaiseen sukupuoleen kohdistuvaa läheisyydenkaipuuta. Ei mitään mahdollisuutta (pelkoa) tilanteen kehittymiseen seksiin, parisuhteeseen, välttämättä edes jatkuvampaan ystävyyteen. Vain se hetki, erilainen kuin yksikään kummankaan elämässä yleensä.
En mennyt nukkumaan sen kainaloon, vaikka mieli teki. Siitä olisin saanut morkkiksen, ja niin uskoakseni hänkin.
Aamudarrassa meininki oli vähän vähemmän intensiivinen, mutta silti kotoisa. Televisiosta tuli paskasarjoja, urheilua ja eläindokkari, me vaan maattiin sohvalla kommentoimassa "ei vittu", "voi ny vittu", "vittu", "vittu haha" sekä muuta yhtä romanttista ja ystävänpäivään sopivaa. Juteltiin välillä ihan ansiokkaastikin, ja lopulta se taas hinautui viereeni niin, että tajusin sen toivovan taas sitä yhtä. Ei siitä voinut erehtyä. Suostuin pyytämättä, silitin taas sen hiuksia, rapsutin niskaa, annoin sillä pienellä teolla sitä hellyyttä, jota se niin kaipasi. Minä ja se, pirullisella charmillaan teinityttöjä sarjassa kaatava, seksiä ilman tunteita keräävä, ainakin omasta mielestään machouros. Oikeasta kohdasta rapsuttaessa vahingossa kuin pieni kissanpentu.
Jos se lukisi tämän tekstin, olisin varmasti loppuelämäni maailman pahin huora, vittumaisin akka ja epäluotettavin juorukello, valehteleva narttu, häntä vain muiden lailla tahtonut, tyhmä ja epätoivoinen halpa nainen. Vain ja ainoastaan lutka. Mutta niin kauan kun asiaa ei sanota ääneen, olen ollut sellainen hetken helpotus, jota se ei osaisi keltään pyytää. Olen hetken ajan tehnyt sen onnelliseksi. Olen ollut jotain, mitä se ei olisi koskaan minusta uskonut löytävänsä, saati myöntänyt tahtovansa. Keneltäkään.
Huolenpitäjä. Taas kerran.
sunnuntai 23. elokuuta 2009
mistä näitä tarinoita oikein tulee
Ikuisuustapauksen sängynlaita vuoden tauon jälkeen oli siirtymäriitti monessakin mielessä. Kesä kääntyi syksyyn, poika myönsi olevansa ihastunut (toiseen tyttöön, tietenkin, toim. huom.), minä totesin vahvuuteni (/kylmyyteni, angsti) yrittäessäni auttaa häntä toimimaan asiassa ja pääsin siinä sivussa itsekin taas askeleen eteenpäin suhteessani ja suhtautumisessani häneen.
Suhteemme on suhteellisen koominen. Hän on ainoa, keltä olen koskaan mustasukkaisuutta sietänyt. Perusbaarissa minua koko illan jututtanut tyyppi ärähti yhtäkkiä, kuinka ei voi olla kanssani siinä enää hetkeäkään pidempään, koska joku toinen tyyppi takaoikealla tsekkaili tilannetta turhan voimakkaasti. Käännyin katsomaan, käännyin takaisin, kirosanat kaivoivat madonreikiä kieleeni, käännyin katsomaan, käännyin takaisin, käännyin katsomaan, huomasin sen hävinneen, käännyin takaisin, en muista mitä totesin ja kävelin tilanteesta pois. Etsin herra Ikuisuustapauksen, kerroin seuralaiseni sanat hänelle. Kävelin narikkaan ja siirryin kesän peräänsä unohtamaan lämpimään yöhön odottamaan.
Keskustelimme hänestä ja vähän myös meistä. Järkyttävään fyysiseen pakkomielteisyyteen oli vuoden tauon aikana tullut kohtuutta, osin väsynyttä turhautumista, humalatilassa oli hysteerisen hauskaa todeta ääneen hänen jo maatessaan sängyssään selällään, ettei mun edes tehnyt mieli. Suuresti huvitti myös se, ettei häntä kiinnostanut, ketä muita kuvioihin tullut tyttö(ystävä) panee, ettei se ole koskaan ollut asia, joka häntä kenessäkään kiinnostaisi. Istuin taaempana tuijottaen hänen selkäänsä ja huomautin sivulauseessa, että mä olen tainnut olla sääntöön poikkeus. Kuulemma se on vaan kaikille miehille normaalia vilkaista, ketä joku kerran kokeiltu nykyisin tekee, ettei reaktio ole voimakas, mustasukkainen, varsinaisesti kiinnostunut tai muutenkaan merkittävä. Jätin mainitsematta ne tutut ja tuntemattomat, välimme tienneet tai tietämättömät ihmiset, jotka ovat minulle kertoneet, kuinka hän minua katsoo. Kyllähän minä tiedän sen itsekin, tiedän, minkä kohtelun seurassani kuluneen kahden vuoden aikana liikkuneet pojat ovat osakseen saaneet, tiedän sivusta tulleen vihaisen tuijotuksen, ohikävelyni vuoksi katkenneet lauseet ja käsistä tipahdelleet tavarat, kavereihin mustasukkaisen epäilyn takia katkaistut välit. Kerroit, että jos jotain elämässäsi periaatepäätät, tahdot sen pitää. Päätit heti alkuun, etten minä voi olla tyttö, johon rakastut. Olet siinä onnistunut, et ole rakastunut, mutta vielä minä näköjään pääsi sekaisin saan. Se tunne on aina ollut molemminpuoleinen.
Minä en ole hänelle se, kenen kanssa seurustella, joten ei hänkään sitä siis voi minulle olla. Olen kuitenkin ilmeisesti ainoa ihminen, jolle hän analysoi tunteitaan. Olen kuullut, kuinka hän rakastaa eksäänsä, kuinka hän on puolen vuoden aikana tahtomattaan ihastunut "liikaa" tähän uuteen, mitä hän tahtoo naisistaan tietää, mitä hän pitää pettämisenä, miltä hänestä tuntuu. Itseäni koskeviin kysymyksiini saan aina harkitsemisen jälkeen perustellun vastauksen. Usein vaan tuntuu, että ne perustelut pystyisi kumoamaan kuurosokeakin.
Minulle hän on se, johon aina aikomuksistani huolimatta jollain tasolla palaan. Ainoastaan viimeisin keväältä on ollut jotain, johon olen luottanut enemmän. Olen jättänyt minua rakastaneen pojan ja muutaman vähemmän vakavaksi äityneen jutun, koska en ole pystynyt priorisoimaan elämää heidän kanssaan paremmaksi, kuin mahdollisuutta taas yhdestä yöstä herra Ikuisuustapauksen seurassa. En ole siitä varsinaisesti ylpeä, ei se ole asia, joka olisi mainostamisen arvoinen, mutta olen äärimmäisen onnellinen siitä, että olen pystynyt pysymään itselleni rehellisenä. Minulla on Taso, eikä minun tarvitse Tasostani tinkiä ollakseni jonkun kanssa. Kun joku tuntuu oikeammalta kuin toinen, ei toinen ole oikea.
En jäänyt yöksi, totesin lähtiessä, että seuraavalla kerralla jään. Pimeään jäänyt ääni ei reagoinut sanoihini kiellolla. Ikuisuustapaus on osuva termi ihan hyvästä syystä. Meinasin vahingossa kirjoittaa Ikuisuusprojekti, haha, onhan se vähän niinkin.
Suhteemme on suhteellisen koominen. Hän on ainoa, keltä olen koskaan mustasukkaisuutta sietänyt. Perusbaarissa minua koko illan jututtanut tyyppi ärähti yhtäkkiä, kuinka ei voi olla kanssani siinä enää hetkeäkään pidempään, koska joku toinen tyyppi takaoikealla tsekkaili tilannetta turhan voimakkaasti. Käännyin katsomaan, käännyin takaisin, kirosanat kaivoivat madonreikiä kieleeni, käännyin katsomaan, käännyin takaisin, käännyin katsomaan, huomasin sen hävinneen, käännyin takaisin, en muista mitä totesin ja kävelin tilanteesta pois. Etsin herra Ikuisuustapauksen, kerroin seuralaiseni sanat hänelle. Kävelin narikkaan ja siirryin kesän peräänsä unohtamaan lämpimään yöhön odottamaan.
Keskustelimme hänestä ja vähän myös meistä. Järkyttävään fyysiseen pakkomielteisyyteen oli vuoden tauon aikana tullut kohtuutta, osin väsynyttä turhautumista, humalatilassa oli hysteerisen hauskaa todeta ääneen hänen jo maatessaan sängyssään selällään, ettei mun edes tehnyt mieli. Suuresti huvitti myös se, ettei häntä kiinnostanut, ketä muita kuvioihin tullut tyttö(ystävä) panee, ettei se ole koskaan ollut asia, joka häntä kenessäkään kiinnostaisi. Istuin taaempana tuijottaen hänen selkäänsä ja huomautin sivulauseessa, että mä olen tainnut olla sääntöön poikkeus. Kuulemma se on vaan kaikille miehille normaalia vilkaista, ketä joku kerran kokeiltu nykyisin tekee, ettei reaktio ole voimakas, mustasukkainen, varsinaisesti kiinnostunut tai muutenkaan merkittävä. Jätin mainitsematta ne tutut ja tuntemattomat, välimme tienneet tai tietämättömät ihmiset, jotka ovat minulle kertoneet, kuinka hän minua katsoo. Kyllähän minä tiedän sen itsekin, tiedän, minkä kohtelun seurassani kuluneen kahden vuoden aikana liikkuneet pojat ovat osakseen saaneet, tiedän sivusta tulleen vihaisen tuijotuksen, ohikävelyni vuoksi katkenneet lauseet ja käsistä tipahdelleet tavarat, kavereihin mustasukkaisen epäilyn takia katkaistut välit. Kerroit, että jos jotain elämässäsi periaatepäätät, tahdot sen pitää. Päätit heti alkuun, etten minä voi olla tyttö, johon rakastut. Olet siinä onnistunut, et ole rakastunut, mutta vielä minä näköjään pääsi sekaisin saan. Se tunne on aina ollut molemminpuoleinen.
Minä en ole hänelle se, kenen kanssa seurustella, joten ei hänkään sitä siis voi minulle olla. Olen kuitenkin ilmeisesti ainoa ihminen, jolle hän analysoi tunteitaan. Olen kuullut, kuinka hän rakastaa eksäänsä, kuinka hän on puolen vuoden aikana tahtomattaan ihastunut "liikaa" tähän uuteen, mitä hän tahtoo naisistaan tietää, mitä hän pitää pettämisenä, miltä hänestä tuntuu. Itseäni koskeviin kysymyksiini saan aina harkitsemisen jälkeen perustellun vastauksen. Usein vaan tuntuu, että ne perustelut pystyisi kumoamaan kuurosokeakin.
Minulle hän on se, johon aina aikomuksistani huolimatta jollain tasolla palaan. Ainoastaan viimeisin keväältä on ollut jotain, johon olen luottanut enemmän. Olen jättänyt minua rakastaneen pojan ja muutaman vähemmän vakavaksi äityneen jutun, koska en ole pystynyt priorisoimaan elämää heidän kanssaan paremmaksi, kuin mahdollisuutta taas yhdestä yöstä herra Ikuisuustapauksen seurassa. En ole siitä varsinaisesti ylpeä, ei se ole asia, joka olisi mainostamisen arvoinen, mutta olen äärimmäisen onnellinen siitä, että olen pystynyt pysymään itselleni rehellisenä. Minulla on Taso, eikä minun tarvitse Tasostani tinkiä ollakseni jonkun kanssa. Kun joku tuntuu oikeammalta kuin toinen, ei toinen ole oikea.
En jäänyt yöksi, totesin lähtiessä, että seuraavalla kerralla jään. Pimeään jäänyt ääni ei reagoinut sanoihini kiellolla. Ikuisuustapaus on osuva termi ihan hyvästä syystä. Meinasin vahingossa kirjoittaa Ikuisuusprojekti, haha, onhan se vähän niinkin.
torstai 20. elokuuta 2009
fairytale gone lintumettä
Piparmintun kommentti sorsanmetsästysajan ensimmäisen päivän tärkeydestä toi mieleeni teiniaikojen kiihkeän lomaromanssini, joka kulminoitui edellämainittuun maagiseen ajankohtaan.
Tapasimme kesäriennoissa, ihastuin niihin sinisiin silmiin ensimmäisellä räpäytyksellä. Heinälatoon asti emme päätyneet, tuijoteltiin pilviä ja toisiamme vastaleikatulla nurmikolla. Dagen efter ei siis ollut kuivattuja ruohonkorsia suussa, paidan sisältä kyllä löytyi apilaa.
Kesä olisi kestänyt ikuisesti, mutta välimatka teki syksyn. Emme asuneet samassa kaupungissa, joten tapaamisten järjestäminen oli päivä- ja yötyötä ilman palkkaa. Lopulta molempien kalentereista löytyi toiselle sopiva tila puhelinluettelo-osuuden lisäksi myös tietyn päivän kohdalta, syyskuun toisena viikonloppuna. Piirrettyyn sydämeen mahtui värin lisäksi nimikin, parin tuskaisen ikäväviikon jälkeen koko päivä pelkkää häntä.
No, poikahan oli kovasti tulossa luokseni illan viimeisellä bussilla yhdeksäs syyskuuta, kunnes tajusi seuraavan päivän aloittavan metsäkanalintujen metsästysajan. Sen priorisoinnin meikätipu hävis, vaikka taatusti oisin ollut paremmassa lihassa kuin ne, joiden perään se päätti lähteä juoksemaan.
Niin siis saapui syksy, metsäkanalintuja tipahteli taivaalta kuin vesipisaroita sienien päälle sateella. Tarina ei kerro, minkä pituinen oli se, mutta kesäpäivä, vastaleikatun nurmen tuoksu ja siniset silmät ovat luoneet sellaisen lähtötason, että vaikutuksen tehdäkseen este on ylitettävä aikamoisella seipäällä.
Tai jotain.
Tapasimme kesäriennoissa, ihastuin niihin sinisiin silmiin ensimmäisellä räpäytyksellä. Heinälatoon asti emme päätyneet, tuijoteltiin pilviä ja toisiamme vastaleikatulla nurmikolla. Dagen efter ei siis ollut kuivattuja ruohonkorsia suussa, paidan sisältä kyllä löytyi apilaa.
Kesä olisi kestänyt ikuisesti, mutta välimatka teki syksyn. Emme asuneet samassa kaupungissa, joten tapaamisten järjestäminen oli päivä- ja yötyötä ilman palkkaa. Lopulta molempien kalentereista löytyi toiselle sopiva tila puhelinluettelo-osuuden lisäksi myös tietyn päivän kohdalta, syyskuun toisena viikonloppuna. Piirrettyyn sydämeen mahtui värin lisäksi nimikin, parin tuskaisen ikäväviikon jälkeen koko päivä pelkkää häntä.
No, poikahan oli kovasti tulossa luokseni illan viimeisellä bussilla yhdeksäs syyskuuta, kunnes tajusi seuraavan päivän aloittavan metsäkanalintujen metsästysajan. Sen priorisoinnin meikätipu hävis, vaikka taatusti oisin ollut paremmassa lihassa kuin ne, joiden perään se päätti lähteä juoksemaan.
Niin siis saapui syksy, metsäkanalintuja tipahteli taivaalta kuin vesipisaroita sienien päälle sateella. Tarina ei kerro, minkä pituinen oli se, mutta kesäpäivä, vastaleikatun nurmen tuoksu ja siniset silmät ovat luoneet sellaisen lähtötason, että vaikutuksen tehdäkseen este on ylitettävä aikamoisella seipäällä.
Tai jotain.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)