mistä näitä tarinoita oikein tulee

Ikuisuustapauksen sängynlaita vuoden tauon jälkeen oli siirtymäriitti monessakin mielessä. Kesä kääntyi syksyyn, poika myönsi olevansa ihastunut (toiseen tyttöön, tietenkin, toim. huom.), minä totesin vahvuuteni (/kylmyyteni, angsti) yrittäessäni auttaa häntä toimimaan asiassa ja pääsin siinä sivussa itsekin taas askeleen eteenpäin suhteessani ja suhtautumisessani häneen.

Suhteemme on suhteellisen koominen. Hän on ainoa, keltä olen koskaan mustasukkaisuutta sietänyt. Perusbaarissa minua koko illan jututtanut tyyppi ärähti yhtäkkiä, kuinka ei voi olla kanssani siinä enää hetkeäkään pidempään, koska joku toinen tyyppi takaoikealla tsekkaili tilannetta turhan voimakkaasti. Käännyin katsomaan, käännyin takaisin, kirosanat kaivoivat madonreikiä kieleeni, käännyin katsomaan, käännyin takaisin, käännyin katsomaan, huomasin sen hävinneen, käännyin takaisin, en muista mitä totesin ja kävelin tilanteesta pois. Etsin herra Ikuisuustapauksen, kerroin seuralaiseni sanat hänelle. Kävelin narikkaan ja siirryin kesän peräänsä unohtamaan lämpimään yöhön odottamaan.

Keskustelimme hänestä ja vähän myös meistä. Järkyttävään fyysiseen pakkomielteisyyteen oli vuoden tauon aikana tullut kohtuutta, osin väsynyttä turhautumista, humalatilassa oli hysteerisen hauskaa todeta ääneen hänen jo maatessaan sängyssään selällään, ettei mun edes tehnyt mieli. Suuresti huvitti myös se, ettei häntä kiinnostanut, ketä muita kuvioihin tullut tyttö(ystävä) panee, ettei se ole koskaan ollut asia, joka häntä kenessäkään kiinnostaisi. Istuin taaempana tuijottaen hänen selkäänsä ja huomautin sivulauseessa, että mä olen tainnut olla sääntöön poikkeus. Kuulemma se on vaan kaikille miehille normaalia vilkaista, ketä joku kerran kokeiltu nykyisin tekee, ettei reaktio ole voimakas, mustasukkainen, varsinaisesti kiinnostunut tai muutenkaan merkittävä. Jätin mainitsematta ne tutut ja tuntemattomat, välimme tienneet tai tietämättömät ihmiset, jotka ovat minulle kertoneet, kuinka hän minua katsoo. Kyllähän minä tiedän sen itsekin, tiedän, minkä kohtelun seurassani kuluneen kahden vuoden aikana liikkuneet pojat ovat osakseen saaneet, tiedän sivusta tulleen vihaisen tuijotuksen, ohikävelyni vuoksi katkenneet lauseet ja käsistä tipahdelleet tavarat, kavereihin mustasukkaisen epäilyn takia katkaistut välit. Kerroit, että jos jotain elämässäsi periaatepäätät, tahdot sen pitää. Päätit heti alkuun, etten minä voi olla tyttö, johon rakastut. Olet siinä onnistunut, et ole rakastunut, mutta vielä minä näköjään pääsi sekaisin saan. Se tunne on aina ollut molemminpuoleinen.

Minä en ole hänelle se, kenen kanssa seurustella, joten ei hänkään sitä siis voi minulle olla. Olen kuitenkin ilmeisesti ainoa ihminen, jolle hän analysoi tunteitaan. Olen kuullut, kuinka hän rakastaa eksäänsä, kuinka hän on puolen vuoden aikana tahtomattaan ihastunut "liikaa" tähän uuteen, mitä hän tahtoo naisistaan tietää, mitä hän pitää pettämisenä, miltä hänestä tuntuu. Itseäni koskeviin kysymyksiini saan aina harkitsemisen jälkeen perustellun vastauksen. Usein vaan tuntuu, että ne perustelut pystyisi kumoamaan kuurosokeakin.

Minulle hän on se, johon aina aikomuksistani huolimatta jollain tasolla palaan. Ainoastaan viimeisin keväältä on ollut jotain, johon olen luottanut enemmän. Olen jättänyt minua rakastaneen pojan ja muutaman vähemmän vakavaksi äityneen jutun, koska en ole pystynyt priorisoimaan elämää heidän kanssaan paremmaksi, kuin mahdollisuutta taas yhdestä yöstä herra Ikuisuustapauksen seurassa. En ole siitä varsinaisesti ylpeä, ei se ole asia, joka olisi mainostamisen arvoinen, mutta olen äärimmäisen onnellinen siitä, että olen pystynyt pysymään itselleni rehellisenä. Minulla on Taso, eikä minun tarvitse Tasostani tinkiä ollakseni jonkun kanssa. Kun joku tuntuu oikeammalta kuin toinen, ei toinen ole oikea.

En jäänyt yöksi, totesin lähtiessä, että seuraavalla kerralla jään. Pimeään jäänyt ääni ei reagoinut sanoihini kiellolla. Ikuisuustapaus on osuva termi ihan hyvästä syystä. Meinasin vahingossa kirjoittaa Ikuisuusprojekti, haha, onhan se vähän niinkin.