torstai oli toivoa täynnä

Kymmenenkin nappia poskessa on parempi kuin yksikään otsassa.

kaikki me olemme niin vitun arvokkaita

Ihmisryhmät, joita kohti tunnen epäpyhää vihaa, aka. päivän vihalista:
1. "Istunpa ruuhka-aikaan joukkoliikennevälineessä käytävän puolelle, sillä olenhan jäämässä pois heti kahdenkymmenen pysäkin jälkeen" (Itsehän myös satunnaisesti harrastan sitä vahingossa joinakin niistä harvoista kerroista, kun ruuhka-aikaan keskustassa liikun. En tosin myönnä mitään.)
2. "Älä vitussa pistä sitä kapulaa siihen hihnalle eteeni" / "Miksi vitussa et itse pistänyt sitä kapulaa eteeni hihnalle" -kanssaeläjät kassajonoissa. Loukkaantuvat joko siitä, että pistän sen, tai että jätän pistämättä. Tarkoitanhan toki loukata sillä henkilökohtaisesti, aliarvioin joko henkilön kyvyn tarpeensa vaatiessa itse asettaa sen siihen tai olen epäkohtelias ja jätän asettamatta sen, koska en paskaakaan välitä heidän eteensä uhrautua. Olen paska ihminen joka kerta kuitenkin.
3. "Sinä et ole olemassa, et maailmalle etkä varsinkaan minulle." Et kuule kysymystäni siitä, menikö vitonen, kutonen tai viisikutonen ennen kuin saavuin pysäkille. Et väistä marketin ahtaimmassa hyllyvälikössä, sillä ostoksesi maksavat enemmän kuin minun aikani. Et hymyile minulle kassalla, et tervehtiessäni sinua astuessani kyytiisi, et kysyessäni, voisinko istua viereesi. Kävelet kuurosokeana ohitseni tiedustellessani "anteeksi, onko teillä ketsuppi missä hyllyssä". Ärähdät minulle terveyskeskuksen ajanvarausnumerossa, kun kerron, että tahtoisin keskustelemaan lääkemäärästäni omalääkärini kanssa kohtuullisen pian, kun kysymykseesi "mistä lääkkeestä ja sairaudesta on kyse" vastaan rehellisesti "mielenterveysongelmia tasaavista lääkkeistä, tänään on ensimmäinen tarpeeksi hyvä päivä moneen viikkoon, että kykenin edes soittamaan teille", sillä mielenterveysongelmani on mielestäsi lähinnä myöhäisherännäiseen teini-ikään liittyvää kapinaa. Ei sairaus, ei varsinkaan kiireellinen. Eihän se voi tappaa minua, korkeintaan tapan itse itseni, mikä on vain omaa tyhmyyttäni.
4. Teen sinusta valituksen, mikäli jonain päivänä kieltäydyt katsomasta/halveksut minua tarjotessani henkilötodistusta nähtävillesi, kun olen hankkimassa tai tekemässä jotain lapsilta kiellettyä. Tiedän mustiin kajaleihin verhoutuneena näyttäväni joidenkin silmissä huomattavasti ikääni nuoremmalta, joten koen kohteliaaksi ja aikaa säästäväksi toimenpiteeksi ottaa paperini esille jo ennen kanssasi asiointia. Teen sen työtäsi helpottaakseni ja takanani tulevien ihmisten hermojen säästämiseksi, en ammattitaitoasi tai kiinnostustasi kyseenalaistaakseni.
5. Missä tahansa klimpatessasi suuntaani. Kyllä minäkin syljen tarvittaessa, mutta pyrin varomaan ohikulkijoita, sillä en näe mitään hohdokasta osuessani maaliin, josta eritteeni joutuu joku siivoamaan.


Anteeksi seuraavana tuleva, vitutukseni tiivistävä, rahvaanomainen ilmaukseni: Vittu.

never again.

Käsittämätön kommenttivyöry edellisessä postauksessa! (Allekirjoittaneelta tullut niistä puolet, hah.) Nyt olen siis saavuttanut kaiken, mitä bloggaamalla voi saavuttaa, ja voin ansiokkaasti päättää bloggausurani tähän.












Tai sitten en.

Olen tänään oppinut yhden (1) asian. Olen kyllä oppinut sen monesti aikaisemminkin, ja unohtanut aivan yhtä nopeasti. Tämä on silti niin hyvä, että joka kerta (uudelleen)lanseeratessani sen käyttöön olen jo hankkimassa patenttia. Siinä on vain yksi ongelma: kestävyys. Se ei pidä kauaa. Toimii aivan loistavasti hetken, kunnes hyytyy.

Elämäni lyhytkestoinen jesseteippi on raivo. Toimii tehokkaammin kuin mikään muu. Raivolla kun tekee ja vääntää niin kyllä tulee tulosta aikaiseksi. Raivo pitää minut hengissä tiukoissa tilanteissa. Raivolla jopa siivous sujuu.

Minulla meni tänään hermo (ai, eihän minulla koskaan mene) hankkeeseen, jonka parissa olen yrittänyt noudattaa sääntöjä aivan liian kauan. Tiukkojen ohjeiden takia en ole saanut aikaan yhtään mitään muuta kuin ahdistusta ja olenpa aika paska -fiilistä. Lopulta tuli raivo. Kävin läpi kotimaamme kaikki kirosanat melkolailla aakkosjärjestyksessä ja tartuin (henkiseen) lapioon. Mäiskin, paukoin ja väänsin (myös edellämainitut henkisesti) hommia eteenpäin raivolla. Ei, en säännöillä, ei, en ohjeilla, raivolla. Perkele. Edistyin tunnissa enemmän kuin tähänastisessa elämässäni kyseisen asian parissa olen ikinä edistynyt. Sain sen aikaan raivolla.

Raivotessani töideni parissa kuuntelin raivomusiikkia ja mäiskin siinä (valitettavasti vain ajatustasolla) sivussa ah niin ihanan naapurintyttöni nykyisine poikaystävineen henkihieveriin niin henkisesti kuin fyysisestikin. If she really knows the truth she deserves you. Kärsi sinä munaton luuseri, toivottavasti ymmärrät edes hävetä, toivottavasti suhteenne on paska, seksi suunnattoman surkeaa ja kaikki muukin päättyy nopeasti. Hukkukoon naisesi Kuuban rannikolle ja sinä voit hirttäytyä kamerasi johtoon yrittäessäsi ottaa viimeistä kuvaa. Tapahtuipa mitä tahansa, sanoitpa mitä tahansa, minua et enää ikinä saa. Kenenkään kohdalla en koskaan osaa sanoa ei koskaan, mutta tämä tuli harvinaisen selväksi. Tämä juttu on harvinaisen loppu.

Yleisöäänestys, teenkö ylläripyllärit ja poistan äijän facebookin kaverilistalta ennen kuin se edes tietää mun tietävän? Katuisin varmaan vielä monesti, mutta kai minä senkin kestän kun on pakko kestää tämäkin. Minä kestän mitä vaan. Raivolla.


/hetkeä myöhemmin:
Raivobiisi loppui ja alkoi soimaan itkubiisi, joka soi mp3-soittimessani, kun viimeisen kerran häneltä lähtiessäni painoin oven kiinni ja repesin itkemään kahdeksi päiväksi. Tervetuloa takaisin elämääni, muistot ja viha. Ikävälle en anna periksi, korvaan sen surulla. Kuuntelen tämän terapiamielessä ja palaan päiväjärjestykseeni. Kyllä se raivolla taas lähtee.

/puoli minuuttia myöhemmin:
Seuraava biisi alkoi sanoilla ei enää huolii. Heihei, se on ohi nyt.

"naapurissa vara parempi"

Kun saman vuorokauden aikana onnistuu pesemään lempihousunsa liian kuumassa, havaitsee kylpyhuoneessa järjettömän suuren hämähäkinverkon, löytää sängystään toukan, kuulee töihin liittyneiden suunnitelmiensa olevan melko varmasti taloudellisesti mahdottomia eli saa jo henkiset potkut, on unohtanut tehdä oikeastaan kaiken mitä olisi pitänyt tehdä ja messengerikään ei toimi, mitä muuta voi loppuvuorokaudelta odottaa?

Voisi esimerkiksi törmätä en tahdo seurustella kenenkään kanssa -eksään ja naapurintyttöön, jotka ovat nykyisin yhdessä. Sen asian visuaalista todistamista en enää tähän päivääni tahdo. Voisiko joku teleportata minut niin, etten vahingossakaan joutuisi liikkumaan samoilla reiteillä?



Frustraatio on joskus inspiroivaa,
joten illalla on luvassa Opi tuntemaan Estelle, osa 2, aikuismateriaalikysymykset.
Saa hei heittää niit kyssäreit viel!!!!!!!!!!!11 =)=)