never again.

Käsittämätön kommenttivyöry edellisessä postauksessa! (Allekirjoittaneelta tullut niistä puolet, hah.) Nyt olen siis saavuttanut kaiken, mitä bloggaamalla voi saavuttaa, ja voin ansiokkaasti päättää bloggausurani tähän.












Tai sitten en.

Olen tänään oppinut yhden (1) asian. Olen kyllä oppinut sen monesti aikaisemminkin, ja unohtanut aivan yhtä nopeasti. Tämä on silti niin hyvä, että joka kerta (uudelleen)lanseeratessani sen käyttöön olen jo hankkimassa patenttia. Siinä on vain yksi ongelma: kestävyys. Se ei pidä kauaa. Toimii aivan loistavasti hetken, kunnes hyytyy.

Elämäni lyhytkestoinen jesseteippi on raivo. Toimii tehokkaammin kuin mikään muu. Raivolla kun tekee ja vääntää niin kyllä tulee tulosta aikaiseksi. Raivo pitää minut hengissä tiukoissa tilanteissa. Raivolla jopa siivous sujuu.

Minulla meni tänään hermo (ai, eihän minulla koskaan mene) hankkeeseen, jonka parissa olen yrittänyt noudattaa sääntöjä aivan liian kauan. Tiukkojen ohjeiden takia en ole saanut aikaan yhtään mitään muuta kuin ahdistusta ja olenpa aika paska -fiilistä. Lopulta tuli raivo. Kävin läpi kotimaamme kaikki kirosanat melkolailla aakkosjärjestyksessä ja tartuin (henkiseen) lapioon. Mäiskin, paukoin ja väänsin (myös edellämainitut henkisesti) hommia eteenpäin raivolla. Ei, en säännöillä, ei, en ohjeilla, raivolla. Perkele. Edistyin tunnissa enemmän kuin tähänastisessa elämässäni kyseisen asian parissa olen ikinä edistynyt. Sain sen aikaan raivolla.

Raivotessani töideni parissa kuuntelin raivomusiikkia ja mäiskin siinä (valitettavasti vain ajatustasolla) sivussa ah niin ihanan naapurintyttöni nykyisine poikaystävineen henkihieveriin niin henkisesti kuin fyysisestikin. If she really knows the truth she deserves you. Kärsi sinä munaton luuseri, toivottavasti ymmärrät edes hävetä, toivottavasti suhteenne on paska, seksi suunnattoman surkeaa ja kaikki muukin päättyy nopeasti. Hukkukoon naisesi Kuuban rannikolle ja sinä voit hirttäytyä kamerasi johtoon yrittäessäsi ottaa viimeistä kuvaa. Tapahtuipa mitä tahansa, sanoitpa mitä tahansa, minua et enää ikinä saa. Kenenkään kohdalla en koskaan osaa sanoa ei koskaan, mutta tämä tuli harvinaisen selväksi. Tämä juttu on harvinaisen loppu.

Yleisöäänestys, teenkö ylläripyllärit ja poistan äijän facebookin kaverilistalta ennen kuin se edes tietää mun tietävän? Katuisin varmaan vielä monesti, mutta kai minä senkin kestän kun on pakko kestää tämäkin. Minä kestän mitä vaan. Raivolla.


/hetkeä myöhemmin:
Raivobiisi loppui ja alkoi soimaan itkubiisi, joka soi mp3-soittimessani, kun viimeisen kerran häneltä lähtiessäni painoin oven kiinni ja repesin itkemään kahdeksi päiväksi. Tervetuloa takaisin elämääni, muistot ja viha. Ikävälle en anna periksi, korvaan sen surulla. Kuuntelen tämän terapiamielessä ja palaan päiväjärjestykseeni. Kyllä se raivolla taas lähtee.

/puoli minuuttia myöhemmin:
Seuraava biisi alkoi sanoilla ei enää huolii. Heihei, se on ohi nyt.