Olen viihtynyt kuluneella viikolla muutaman yön parin eri eksäni seurassa. Itsetuntoa on vallan kivasti boostannut heidän ilmaisemansa kaipuu minua kohtaan, ja arvaahan sen, mihin on päädytty aamun koittaessa. Yksi pussaili minua muiden nähden, toisen haukuin lyttyyn ja kolmannen kanssa keskustelin toisesta. Joka kerta olen kuitenkin herännyt yksin hiestä märkien lakanoideni seasta ja ihmetellyt, miksi helvetissä stressi tuo painajaisiin asioita, jotka eivät liity stressiä aiheuttavaan tekijään missään määrin.
Mutta ei siinä, oikein kiva oli pussailla Ikuisuustapauksen kanssa, huutaa kyyneleet silmiin sille josta ei enää puhuta ja lähinnä maailman surkein läppä keskustella muinaishistorian hirviön kanssa kahvikupin ääressä. Paljon mukavampaa kuin joutua ammutuksi, puukotetuksi, hakatuksi tai haaksirikkoon, niitäkin olen öihini mahduttanut. Virkeänä aamuun ankeaan.
Tänään on taas jo tuntunut jokin joltain, päivittäisaskareet aiheuttivat melkein itkuun edenneen ahdistuskohtauksen. Olen myös ollut vihainen, helpottunut, mököttänyt ja nauranutkin. Joskus jostain tulee vielä jotain taas. Ainakin unissa.
Nyt jostain kantautui muka nenään eli oletettavasti lähinnä mieleen tuoksu ruoasta, jota isä tapasi tehdä ollessani pieni. Taas tuntuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoittajan palkka on vastatut sanat - siispä kerro, jos on kerrottavaa.