sunnuntai 27. syyskuuta 2009

ANTAKAA MÄÄKIN HUUDAN

MÄÄKIN OLEN kän... eiku joo, nyt on sunnuntai, MÄÄKIN OLEN HENGISSÄ.

Yhtäkkiä alkoi taas ahdistaa. Olen yhtä morkkista, krapulaa, naisellista verenvuodatusta, diagnooseja, keskittymisongelmia, uniharhoja, keräytyneitä rästejä, oppimisvaikeuksia, työkyvyttömyyttä, saamattomuutta, komplekseja, paskaa. Haluan kävellä läpi seinästä, ovesta tai ikkunasta. En tiedä miksi, kai päästäkseni edes johonkin.

Elämäni pyörii liikaa itseni ympärillä, sen huomaa siitäkin, ettei viimeiseen noin sadassa seitsemässäkymmenessäkuudessa postauksessa ole ollut muuta sisältöä kuin itseanalyysiämpärissä räpiköiminen. Pläts pläts, roiskuu kun pomppii. Syksy ja lätäköt, jumalauta. ANTAKAA MULLE JOTAIN MUUTA AJATELTAVAA.

Olen kahta eri ihmistä ja aivan liikaa aikaa. En soita kellekään, etten olisi tylsyyksissäni taakaksi. Kadehdin niitä, jotka eivät itseanalysoi itseään säälittäviksi kerjätessään huomiota. Vaikka eikö sen huomion tahtominen ole aika normaali perustarve ja pitäis olla hyväksyttävääkin?

Luen löytyneitä lääkärintodistuksia, muutan käytettyjä F-koodeja sanoiksi, haaveilen meneväni nukkumaan vaikka heti ja olevani huomenna mielenkiintoisempi edes itselleni. Just tällä hetkellä olen mielenkiintoinen vain jos tahtoo tutkia ahdistunutta hamsteria, joka keskellä leikkikentän hiekkalaatikkoa pohtii pienessä päässään päänsä pienuutta, maailman suuruutta, mahdollisuuksien valikoimaa ja lopulta käpertyy tärisemään laatikon sisäpuolelle reunaa vasten hiekka pehmeänä patjanaan.

2 kommenttia:

  1. Sekamuotoiset vaiheet on kamalia.. Varsinkin kun kerroit että itselläsi on se 80% niitä.
    Välillä tosiaan tuntee itsensä täyshulluksi..

    Kiinnostuin teksteistäni, päätinkin alkaa lukemaan tätä. Voimia sinne!

    VastaaPoista
  2. Kamaliahan ne on, mutta niistäkin löytyy yksi hyvä puoli: kaiken hulluuden keskellä pysyy elämässä vähän jonkinsortin järkeäkin, kun ei pääse masentumaan täysin, vaan löytää ilonaiheitakin, eikä pääse toisaalta myöskään niin pahaan hypomaniaan, että saisi itsensä ongelmiin.

    Ehkä pahinta on se, ettei muut kykene ymmärtämään pahaa oloa, kun ne näkee ne iloiset hetket, ja pitävät huonoja kiukutteluna. Yritä siinä sitten selittää olevasi ylihysteerisen masentunut, innostunut mutta saamaton, saavasi paljon aikaan ja vihaavasi elämää, aloittaneesi illan dokaamalla pahaan oloon ja jatkamalla sitä hyvän fiiliksen maksimoimisen takia aamuun. Blaah.

    Kiitos kommentista, minäkin luen juttujasi innolla. Ja voimia sinullekin, kyllä täällä aina johonkin suuntaan elämässä päästään :)

    VastaaPoista

Kirjoittajan palkka on vastatut sanat - siispä kerro, jos on kerrottavaa.